Uutiset

Admicom ja Talenom yhteistyöhön

Kirjoittanut No author | 19.5.2026

Admicom ja Talenom ovat aloittaneet uuden strategisen yhteistyön, jonka tavoitteena on laajentaa molempien yritysten palvelutarjontaa ja tarjota asiakkaille entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja. Yhteistyö käynnistyi virallisesti toukokuun alussa.

Yhteistyö laajentaa palvelukokonaisuutta

Yhteistyön myötä yritykset yhdistävät osaamistaan kehittääkseen palvelukokonaisuuksia, jotka vastaavat paremmin asiakkaiden kasvaviin ja monipuolistuviin tarpeisiin. Kumppanuuden tavoitteena on helpottaa erityisesti projektinhallintaa, talouden johtamista ja liiketoiminnan kokonaisvaltaista hallintaa rakennus- ja talotekniikka-alalla.

Admicomin Talouspalvelut-yksikön johtaja Katariina Lähdesniemen mukaan yhteistyö täydentää Admicomin palveluvalikoimaa ja tukee yhtiön strategiaa kasvattaa kumppanuusverkostoaan mahdollistamaan asiakasyritysten liiketoiminnan kasvu.

– Asiakkaamme kaipaavat yhä useammin kokonaisratkaisuja yksittäisten palveluiden sijaan. Kumppanuus Talenomin kanssa mahdollistaa meille esimerkiksi lakipalveluiden tarjoamisen asiakkaillemme nopeasti ja tehokkaasti, Lähdesniemi kertoo.

Ensimmäisessä vaiheessa yhteistyö painottuu erityisesti laki- ja talouspäällikköpalveluihin, joihin Talenomin asiantuntijat tarjoavat kattavan tuen laajalla toimialatuntemuksella ja kokemuksella.

– Rakennus- ja talotekniikka-alalla yritykset tarvitsevat yhä enemmän kumppaneita, jotka ymmärtävät sekä operatiivista liiketoimintaa että talouden johtamista. Yhteistyössä Admicomin kanssa pystymme yhdistämään toimialan operatiivisen datan, taloushallinnon ja asiantuntijapalvelut kokonaisuudeksi, joka tukee yrittäjän päätöksentekoa ja auttaa ennakoimaan liiketoimintaa paremmin, Talenomin maajohtaja Marika Aho kertoo.

Yhteistyön keskiössä asiakaskokemus ja kokonaisuuden hallinta

Yhteistyön odotetaan vahvistavan molempien yritysten kilpailukykyä erityisesti markkinoilla, joissa asiakkaiden odotukset palveluiden laadusta, sujuvuudesta ja kattavuudesta kasvavat jatkuvasti. Samalla kumppanuus tukee yritysten strategisia tavoitteita kehittää uusia palveluita ja laajentua uusiin liiketoiminta-alueisiin.

Yhteistyön keskiössä on ennen kaikkea asiakaskokemuksen parantaminen ja asiakkaan arjen helpottaminen.

– Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta helpompaa. Kun palvelut löytyvät saman kumppanin kautta, yhteistyö on sujuvampaa ja kokonaisuus asiakkaalle selkeämpi, Lähdesniemi toteaa.