Uutiset

Admicom ostaa rakennusalan aikatauluohjelmisto­toimittajan PlanMan Oy:n

Kirjoittanut No author | 24.5.2022

Virallinen yhtiötiedote julkaistu 24.5.2022

Julkaisimme 24.5. klo 9 yhtiötiedotteen, jossa kerroimme Admicom Oyj:n ja Tocoman Oy:n hankkivan Suomen johtavan rakennusalan aikatauluhallinnan ohjelmistotalon PlanMan Oy:n koko osakekannan.

Vuonna 2008 perustettu PlanMan kehittää erityisesti rakennusalan toimijoille suunnattua aikataulutuksen ja projektinhallinnan ohjelmistoa. PlanMan ja Admicomin tytäryhtiö Tocoman ovat jo yli 10 vuoden ajan tehneet tiivistä yhteistyötä Tocoman Aikataulu -ohjelmiston kehittämisessä.

PlanManin ohjelmisto on aktiivisessa käytössä yli 400 asiakkaalla eri toimialoilla. Asiakkaista suurin osa on rakennusliikkeitä ja muita rakennusalalla toimivia yrityksiä. Lisäksi yhtiöllä on yli 50 asiakasta kuntasektorilla. Jälleenmyyntikanavan kautta yhtiön ohjelmistoa myydään myös Ruotsin markkinoilla.

Admicom Oyj:n väliaikainen toimitusjohtaja Petri Aho:

”On ilo julkistaa strategiakautemme neljäs yrityskauppa, joka vahvistaa entisestään Admicomin ydinosaamista ja markkina-asemaa. Aikataulujen hallinnasta on muodostunut kriittinen tuottavuuden osa-alue rakennusalalle. PlanMan-yrityskaupan kautta lisäämme entisestään panostuksia aikataulu- ja projektihallinnan ohjelmisto-osaamisen ja asiakkaidemme tuottavuuden parantamiseen. Admicomin tavoitteena on tarjota rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden toimialoille paras ohjelmistokokonaisuus, jonka yhtenä kulmakivenä on kaikkia arvoketjun osia palveleva aikataulu- ja projektinjohtamisen ratkaisu.”

PlanMan Oy:n Eero Ruokostenpohja:

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pitkään jatkunut yhteistyömme Tocomanin kanssa saa luontevan jatkumon yrityskaupan kautta. PlanManin asiakkaat saavat Admicomin kautta käyttöönsä entistä monipuolisemmat ohjelmistoratkaisut ja palvelukokonaisuuden. Jatkamme kaupan jälkeenkin tiivistä yhteistyötä ohjelmistojen kehittämisessä Tocomanin kanssa.”

Tocoman Oy:n tuotepäällikkö Oskari Väänänen:

”Asiakkaillemme PlanMan-yrityskauppa mahdollistaa entistä paremmat mahdollisuudet Tocomanin ja Admicomin ohjelmistoratkaisujen laajempaan hyödyntämiseen sekä uusien lisäominaisuuksien ja käyttötapojen kehittämiseen. Pääsemme PlanManin pitkälle kehitetyn ohjelmistoratkaisun pohjalta myös kehittämään vahvoista lähtökohdista uuden sukupolven pilvipohjaista aikataulu- ja työnohjausohjelmistoa entistä laajemmalle asiakaskunnalle.”