Tuottava hanke vai kallis virhe?

Priorisointi lähtee ennen kaikkea resurssien ja jatkuvuuden varmistamisesta. Ensimmäiseksi katsotaan alueellista tilannetta: missä hankkeita on päättymässä ja mille alueelle tarvitaan seuraavaksi töitä. Tavoitteena on varmistaa, että tekemiselle on jatkuvuutta ja henkilöstölle riittää töitä.

Kun tämä on kunnossa, tarkastellaan hankkeita tarkemmin. Valintaan vaikuttavat esimerkiksi hankkeen sijainti, urakkamuoto ja se, millainen hanke on kyseessä. Lisäksi huomioidaan, kuinka paljon resursseja hanke vaatii ja miten toimihenkilöt liikkuvat projektista toiseen.

Käytännössä priorisointi on siis yhdistelmä resurssitilannetta, hankkeen sopivuutta ja strategisia valintoja.

Pelivaran tarve riippuu ennen kaikkea hankkeen luonteesta ja urakkarajoista. Esimerkiksi jaetuissa urakoissa ja erityisesti saneerauskohteissa epävarmuustekijöitä voi olla enemmän, mikä vaikuttaa työmaankäyttöön ja yhteiskustannuksiin.

Sen sijaan varsinaiseen perustekemiseen pelivaran tarve ei ole yhtä merkittävä, vaan ratkaisevampaa on, miten kokonaisuus on määritelty ja mitä urakkarajat sisältävät. Käytännössä pelivaraa arvioidaan tapauskohtaisesti hankkeen riskien ja toteutustavan perusteella.

Nykyisessä markkinatilanteessa katteet ovat selvästi tiukempia kuin muutama vuosi sitten. Katteesta on jouduttu hieman tinkimään verrattuna esimerkiksi kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen.

Realistinen taso on tällä hetkellä alle 10 %, mutta tarkkaa lukua on vaikea määritellä, sillä se vaihtelee hankkeittain. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että kilpailu on kiristynyt ja katteet ovat painuneet alemmalle tasolle kuin aiemmin.