Skip to content

Admicom-konsernin asiakaskirje

Kesäkuu 2026

Tervetuloa lukemaan alan ajankohtaisista teemoista ja Admicomin ohjelmistojen viimeisimmistä kuulumisista..

KLIKKAA PIKALINKEISTÄ  HALUAMAASI SISÄLTÖÖN

Pääkirjoitus

Nostamme joka asiakaskirjeessä laajemmin esille yhden ajankohtaisen teeman.

Työmaan arki ei muutu hypepuheella, vaan paremmilla työnkuluilla

Rakennusalalla puhutaan tällä hetkellä paljon tekoälystä. Keskustelussa unohtuu välillä yksi tärkeä asia: työmaan arkea ei helpota yksittäinen tekoälyominaisuus, vaan se, että koko työnkulku toimii paremmin. 

Me Admicomilla olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti siihen, että rakentamisen tieto kulkee sujuvasti hankkeen eri vaiheiden välillä. Samalla olemme tuoneet tekoälyä osaksi ohjelmistojamme siellä, missä se aidosti helpottaa käyttäjän työtä. Näemme kuitenkin tekoälyn ennen kaikkea välineenä, emme tavoitteena. 

Monia ongelmia, joita markkinoilla nyt pyritään ratkaisemaan tekoälyllä, olemme ratkoneet jo pitkään automaatiolla ja hyvällä ohjelmistosuunnittelulla. Esimerkiksi projektin taloudellinen tilanne tai työmaan eteneminen eivät ole asioita, joita käyttäjän pitäisi joutua erikseen kysymään järjestelmältä. Parhaimmillaan tieto on valmiiksi näkyvissä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Uskomme, että rakentamisen ohjelmistojen suurin kehitysaskel ei synny yksittäisistä tekoälyominaisuuksista, vaan siitä, että koko työnkulku toimii yhtenäisenä kokonaisuutena. 

Tässä näemme myös oman vahvuutemme. Rakennushankkeessa tieto syntyy eri vaiheissa kustannuslaskennasta aikataulutukseen, työmaalle ja lopulta taloushallintoon. Liian usein samaa tietoa syötetään, siirretään ja tarkistetaan useaan kertaan matkan varrella. Kun tieto kulkee järjestelmässä saumattomasti vaiheesta toiseen, voidaan manuaalista työtä vähentää, virheitä ehkäistä ja päätöksiä tehdä paremman tiedon pohjalta. 

Juuri tämän kokonaisuuden kehittämiseen olemme viime vuosina keskittyneet. Samalla olemme tuoneet asiakkaillemme uusia ratkaisuja, jotka helpottavat työn suunnittelua, tiedon hyödyntämistä ja päivittäistä työskentelyä. 

Viimeisen vuoden aikana olemme tuoneet asiakkaillemme useita parannuksia juuri tähän tavoitteeseen liittyen. Työmaiden viikkoaikataulutus voidaan nyt tehdä suoraan järjestelmässä ilman erillisiä Excel-taulukoita tai paperisia aikatauluja. Samalla muutosten vaikutukset nähdään välittömästi, jolloin ristiriidat ja resurssiongelmat voidaan tunnistaa ennen kuin ne aiheuttavat viivästyksiä työmaalla. 

Myös määrälaskennassa olemme hyödyntäneet tekoälyä ja hahmontunnistusta. Suunnitelmakuvista voidaan tunnistaa määriä automaattisesti, mikä nopeuttaa tarjouslaskentaa ja vähentää virheitä erityisesti suurissa hankkeissa. 

Yksi merkittävimmistä kehitysaskelista on kuitenkin ollut tiedon parempi siirtyminen hankkeen eri vaiheiden välillä. Kun kustannuslaskennan tietoja voidaan hyödyntää suoraan aikataulutuksen pohjana, samaa projektia ei tarvitse rakentaa useaan kertaan eri järjestelmiin. Samalla työmaan ja toimiston yhteistyö sujuu paremmin, kun kaikki työskentelevät saman ajantasaisen tiedon pohjalta. 

Seuraavaksi tuomme markkinoille uusia ratkaisuja muun muassa suunnitelmakuvien vertailuun ja ostolaskujen käsittelyyn. Lisäksi asiakkaamme saavat käyttöönsä uusia tapoja hyödyntää luonnollista kieltä osana päivittäistä työskentelyä. Monissa tilanteissa käyttäjän ei enää tarvitse tietää, mistä näkymästä tieto löytyy tai mitä toimintoa hänen pitäisi käyttää. Riittää, että hän kertoo ohjelmistolle, mitä tietoa tarvitsee tai mitä haluaa tehdä. 

Näidenkin uudistusten tavoitteena on sama kuin nykyisissä ratkaisuissamme: vähentää manuaalista työtä, ehkäistä virheitä ja varmistaa tiedon sujuva siirtyminen prosessin seuraavaan vaiheeseen. 

Uskon, että tulevaisuudessa ohjelmistojen käyttö muuttuu merkittävästi nykyistä yksinkertaisemmaksi. Käyttäjien ei tarvitse opetella yhä uusia toimintoja ja näkymiä, vaan ohjelmistojen täytyy pystyä ymmärtämään käyttäjiä entistä paremmin. 

Tämä kehitys ei kuitenkaan perustu yksittäisiin tekoälyratkaisuihin. Se perustuu siihen, että järjestelmä ymmärtää koko hankkeen kulun ja että tieto liikkuu saumattomasti laskennasta työmaalle ja takaisin. 

Rakennusalan seuraavaa tuottavuusloikkaa ei ratkaise se, kenellä on eniten tekoälyominaisuuksia. Se ratkaisee, kuinka hyvin tieto kulkee hankkeen eri vaiheiden välillä ja kuinka vähän ihmisten tarvitsee käyttää aikaa tiedon etsimiseen, siirtämiseen ja korjaamiseen. Siihen me Admicomilla haluamme keskittyä myös jatkossa yhdessä asiakkaidemme kanssa. 

Thomas Raehalme
Chief Technology Officer

Thomas Raehalme website

Tuoteuutiset

Ostolaskujen käsittely nopeutuu Ultimassa

Ultiman ostolaskujen käsittely on uudistunut. Näet nyt laskun kuvan ja laskun tiedot yhtä aikaa samassa näkymässä, joten tietojen tarkistaminen ja täydentäminen onnistuu ilman turhaa siirtymistä näkymästä toiseen.

Tempon viikkoaikataulu tuo suunnittelun lähemmäs arkea

Tempoon julkaistu viikkoaikataulu auttaa työnjohtoa suunnittelemaan ja seuraamaan töitä viikkotasolla suoraan Tempossa. Tehtäviä voi luoda yleisaikataulun pohjalta ja seurata niiden etenemistä viikkonäkymässä. Näin lyhyen aikavälin suunnittelu pysyy paremmin mukana työmaan arjessa ja työn eteneminen on helpompi hahmottaa koko tiimille. Järjestimme viikkoaikataulusta webinaariin, johon voit tutustua täältä.

Alla olevan linkin kautta pääset tutustumaan tärkeimpiin ja ajankohtaisiin uutuuksiin sekä päivityksiin ohjelmistokohtaisesti. 

Mitä opimme kevään asiakaskyselystä?

Kiitos kaikille, jotka vastasitte kevään asiakaskyselyyn. Saimme arvokasta palautetta siitä, mikä toimii hyvin ja missä voimme tehdä paremmin.

Yksi asia nousi vastauksissa selvästi esiin: haluatte tietää aiempaa paremmin, mitä ohjelmiin on tulossa ja päästä vaikuttamaan niiden kehittämiseen.

Siksi keskitymme jatkossa erityisesti ohjelmistojen kehittämiseen asiakkaiden tarpeiden pohjalta; asiakkaiden palautteen hyödyntämiseen kehitystyössä
ja siihen, että kerromme tulevista uudistuksista aiempaa selkeämmin.

Vuoden aikana lähetämme myös lyhyitä ohjelmakohtaisia tyytyväisyyskyselyitä. Osa kyselyistä on jo käynnissä ja loput käynnistyvät kesän aikana. Kevään asiakaskysely lähetettiin yritysten päättäjille. Kesän aikana käynnistyvät ohjelmistokohtaiset kyselyt puolestaan suunnataan ohjelmistojen käyttäjille, jotta saamme palautetta suoraan ohjelmien arjen käytöstä.

Jos kysely nousee näkyville, kannattaa vastata etenkin silloin kun sinulla on kehitysideoita tai toiveita ohjelman suhteen. Kun sama palaute toistuu useamman asiakkaan vastauksissa, meidän on helpompi tunnistaa tärkeimmät kehityskohteet ja viedä niitä eteenpäin.

Kiitos kaikille, jotka käyttävät aikaansa palautteen antamiseen. Näkemyksenne auttavat meitä kehittämään tuotteita arjen tarpeisiin.

Haluatko tutustua tarkemmin johonkin tuotteeseemme?

Ajankohtaiset

Tietoa tärkeimmistä uutisistamme, alan ajankohtaisista asioista sekä  asiakkaidemme tarinoita.

Kesäjuhla2024 (5)

 

Admicomin tuen palveluajat kesällä 

Asiakaspalvelumme on tukenasi myös kesällä.

Lomakauden aikana vastausajoissa saattaa esiintyä normaalia enemmän vaihtelua. Kiitämme kärsivällisyydestäsi ja palvelemme sinua mahdollisimman sujuvasti koko kesän ajan.

Alta löydät ohjelmistokohtaiset palveluajat sekä yhteystiedot.

Ultima: Puhelinpäivystyksemme palvelee 15.6.–14.8.2026 arkisin klo 9–15. Kirjalliset tukipyynnöt käsittelemme arkisin klo 8–16. 
Vision: Puhelinpäivystyksemme palvelee 22.6.–7.8.2026 arkisin klo 9–15. Kirjalliset tukipyynnöt käsittelemme arkisin klo 8–16. 
Estima, Tempo, Planner ja Insite: Puhelinpäivystyksemme palvelee 22.6.–7.8.2026 arkisin klo 9–15.
Kirjalliset tukipyynnöt käsittelemme arkisin klo 8–16. 
Trackinno: Palvelemme sähköpostitse arkisin klo 9–15. 
Kesän aikana tagitoimituksissa voi paikoin esiintyä viivettä. Tarvittaessa tarkemmasta toimitusajasta voidaan sopia erikseen. 
Flex: Palvelemme sähköpostitse arkisin klo 8–16. 


 

Eetu Tammisto_Rannikon Aarre-1200x1200

 

asiakastarinat

Rannikon Aarre

Saneerausrakentamiseen erikoistunut Rannikon Aarre luo kilpailukykyä laadulla ja vakioinnilla. Yrityksessä on viime vuosina panostettu erityisesti parempaan projektien ohjaukseen, keskitettyyn tiedonhallintaan ja yhtenäisiin toimintatapoihin. Kehitystyön tukena ovat olleet Admicomin ohjelmistot.

 “Kun kaikki toimii samalla tavalla ja tieto löytyy yhdestä paikasta, tekeminen helpottuu ja nopeutuu kaikilta. Silloin ei tarvitse käyttää aikaa etsimiseen ja selvittelyyn tai paikata virheitä jälkeenpäin – meillä on oikeasti tavoitteena ”nolla” vika- ja puutelista”, työnjohtaja Eetu Tammisto kertoo. 

RaksaTalk Spotifyssä

 

Ajankohtaista

RaksaTalk-jaksot nyt Spotifyssä

RaksaTalk on nyt julkaistu Spotifyssä! Podcastista löydät suuren suosion saaneita RaksaTalk-webinaarisarjan jaksoja sekä muita rakennusalan ajankohtaisia keskusteluja, joissa pureudutaan alan ilmiöihin, käytännön haasteisiin ja tulevaisuuden näkymiin yhdessä asiantuntijoiden ja vieraiden kanssa.

Admicom-products-Tempo-CMYK-4-5

 

Admicomin tietosuojailmoitukset on päivitetty 

Admicomin tietosuojailmoitukset on päivitetty. Uusin versio löytyy Admicomin verkkosivuilta.

Tietosuojailmoituksen tarkoituksena on varmistaa avoimuus henkilötietojen käsittelyssä sekä täyttää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimukset. Tietosuojailmoitus kertoo mitä tietoja kerätään, mihin tarkoitukseen ja mitä oikeuksia rekisteröidyillä on.


 


 

Tulevat tapahtumat

koulutukset

Katso tulevat verkkokoulutukset tai tutustu valmiisiin koulutupaketteihin

Muistathan, että jos yritykselläsi on koulutustarpeita, voit varata itsellesi sopivan koulutuksen valmiista yrityskohtaisista koulutuspaketeistamme tai osallistua yleisiin verkkokoulutuksiin. Halutessasi myös räätälöimme koulutuskokonaisuuden juuri sinun yrityksesi tarpeisiin.

Katso tulevien verkkokoulutusten ajankohdat ja tutustu valmiisiin koulutuspaketteihimme koulutussivuillamme.

Webinaaritallenteet

Menikö jokin aiemmista webinaareistamme sinulta ohi? Ei hätää, voit aina katsella niitä myös jälkikäteen – tässä muutama viimeisin! Katso kaikki tallenteet täältä.

webinaaritallenne 28.5.2026

Kasvun johtaminen rakennusalalla: mitä menestyvät yritykset tekevät eri tavalla? 

webinaaritallenne 21.4.2026

Tuottava hanke vai kallis virhe? Näin rakennushanke voitetaan kannattavasti 

webinaaritallenne 11.3.2026

Lean tuo tuottavuutta koko rakentamisen ketjuun – Mistä lähteä liikkeelle?