Skip to content
Takaisin
Admicom Ultima Admicom Vision Dokumentointi ERP

A-Kumppanit

Jukka Haapaharju

"Kaikki rakennustoiminnan toimistoon kohdistuva työ on helpottunut ja työnohjaus tehostunut. Itse tykkään eniten siitä, että Ultiman myötä paperin määrä on vähentynyt."

Vantaalainen A-Kumppanit Oy on kiinteistöjen kunnossapitoon erikoistunut kokonaispalvelun tarjoaja. Lähes 50 henkilöä työllistävä yritys toteuttaa korjausrakentamista, vahinkosaneerauksia ja muita kiinteistöjen kunnossapitoon liittyviä palveluita.

Yhteistyötä fuusion toteuttamisessa

A-Kumppanit fuusioi useita erillisiä yrityksiä saman katon alle huhtikuussa 2015. Projektin aikana tehtiin tiivistä yhteistyötä Admicomin kanssa:

”Yhteyshenkilömme oli erittäin vahvasti ja kiitettävästi mukana projektissa. Hän oli mukana aikatauluttamassa toimenpiteitä ja jaksoi jauhaa meille olemassa olevista ongelmista niin kauan, että mekin ymmärsimme. Me olemme kuitenkin tekniikan alan ihmisiä, joten meille piti vääntää tietyt asiat eri tavalla rautalangasta kuin talousihmisille”, toimitusjohtaja Jukka Haapaharju korostaa.

Firmoja yhdistettäessä arvioitiin myös Admicom Ultiman (ent. Adminet) roolia yrityksen toiminnanohjausratkaisuna:

”Admicomin yhteyshenkilömme kuitenkin ottivat ongelmamme omakseen ja lähtivät positiivisella asenteella ratkomaan niitä meidän kanssa. Kun kapula vaihtui Admicomin sisällä henkilöltä toiselle, löydettiin oikea henkilö jatkamaan raudan takomista kanssamme, eli palveluketju toimi oikein ja siihen olimme tyytyväisiä”, Jukka toteaa.

Koulutuksella osaaminen uudelle tasolle: ”Rakennustoiminnan toimistoon kohdistuva työ on helpottunut”

Fuusion tiimoilta tehtävän yhteistyön lisäksi A-Kumppaneilla käynnistettiin koulutusprojekti, jonka tavoitteena oli saada Ultima tehokkaammin käyttöön:

”Koulutukset tuottivat tulosta. Me opittiin, luotiin pelisääntöjä, vahvistettiin hyviä toimintamalleja ja karsittiin huonot. Se helpottaa arkea huomattavasti”, työpäällikkö Joni Haapaharju kertoo.

Ultima ja sen parempi osaaminen ovat tuoneet sujuvuutta arjen hallintaan monellakin rintamalla:

”Käytännössä kaikki rakennustoiminnan toimistoon kohdistuva työ on helpottunut ja työnohjaus tehostunut, alkaen ihan tilausten avaamisesta ja ohjeistamisesta. Itse tykkään eniten siitä, että Ultiman myötä paperin määrä on vähentynyt”, Joni kertoo.

Opit käytäntöön: Urakkaseuranta ja työn tuottavuuden seuranta tehokkaaksi

Johtamisen kannalta parantunut osaaminen on viety käytännön tasolle muun muassa hyödyntämällä seurantatyökaluja tehokkaammin niin urakoiden kuin talouden seurannassa:

”Nyt pystymme näkemään konkreettisesti työntekijöiden tuottavuuden, mikä helpottaa päätöksentekoa esimerkiksi töiden suunnittelussa. Ei meidän kannata pistää kahta miestä kohteeseen, jos yksi pystyy hoitamaan sen”, Joni toteaa.

Seuranta on helpottunut laajemminkin:

”Kun kaikki tieto on yhdessä paikassa, se tuo toimintojen ohjaukseen tehoa ja läpinäkyvyyttä. Ultimassa kohdekohtainen seuranta on tarkkaa ja tietoihin pääsee nopeasti käsiksi. Käytän nykyään paljon data-analysaattoria seurantaan. Sen kautta pääsee kuitenkin helposti käsiksi myös urakoiden lukuihin, kun tietyn summan muodostumista pystyy tarkastelemaan tarkemmalla tasolla. Data-analysaattori on ollut iso apu seurantaan ja liiketoiminnan ohjaamiseen”, Jukka kertoo.

 

Katso myös yhteinen videomme:

 

 

Helpompi töiden dokumentointi heti, ota Vision koekäyttöön!

Aloita ilmainen koekäyttö