Skip to content

Miksi osa rakennusalan yrityksistä kasvaa yli 3 x markkinaa nopeammin?

Jaa

LinkedIn Facebook

Samalla kun markkina kasvoi 2,6%, Admicomin Ultima-asiakkaat kasvoivat keskimäärin 9%. Mistä ero syntyy?

Rakennusteollisuus RT:n mukaan rakennusalan suhdannekäännettä odotetaan yhä, eikä selkeää kasvua ole vielä nähtävissä. Samaan aikaan data kertoo kuitenkin kiinnostavan ilmiön: osa rakennusalan yrityksistä kasvaa merkittävästi markkinaa nopeammin. Mistä tämä ero syntyy?

 

Rakennusalan kasvu on edelleen odotustilassa

Rakennusteollisuus RT:n tuoreen suhdannekatsauksen (24.3.2026) mukaan rakentamisen käänne ei ole vielä toteutunut, vaan ala elää siirtymävaihetta laskusta kohti hidasta kasvua. Erityisesti asuntorakentaminen on edelleen selvästi paineessa, ja rakentamisen käynnistymistä hidastaa ennen kaikkea taloudellisen yhtälön toimimattomuus.

Kokonaiskuva on selvä:

  • markkina ei ole vielä kääntynyt vahvaan kasvuun

  • epävarmuus näkyy investoinneissa

  • kasvu on hidasta ja epätasaista.

Tilastojen mukaan rakennusmarkkina kasvoi vuonna 2025 noin 2,6 %. Kuluvalle vuodelle saatiin kuitenkin pieniä positiivisia signaaleja, kun hallituksen kehysriihessä tehtiin päätöksiä, joilla pyritään tukemaan erityisesti korjausrakentamista ja vauhdittamaan alan kysyntää.

 

Miksi osa rakennusalan yrityksistä kasvaa selvästi markkinaa nopeammin?

Tarkastelimme yli tuhannen Admicomin asiakasyrityksen dataa, ja teimme kiinnostavan havainnon rakennusalan yritysten kasvuluvuista: Admicom Ultimaa käyttävien yritysten liikevaihto kasvoi keskimäärin 9 % vuodesta 2024 vuoteen 2025 (N 1143*).

(*Tulosten luotettavuuden varmistamiseksi mukaan valittiin yritykset, joilla oli vertailukelpoiset taloustiedot tilikausilta 2024 ja 2025, sekä rajattiin pois kaikkein pienimmät yritykset ja yksittäiset poikkeukselliset kasvuhavainnot.)

Toisin sanoen markkina: +2,6 % vs. Ultima-asiakkaat: +9 %

Ero on merkittävä.

Vastaavaa kehitystä on nähtävissä myös muissa tarkasteluissa: Talouselämä selvitti äskettäin 20 suurinta rakennusalan poikkeuksellista menestyjää, ja jopa puolet näistä yrityksistä oli Admicomin asiakkaita.

 

Rakennusyritysten kasvu ei ole kiinni pelkästä markkinasta

Yksittäiset menestystarinat eivät vielä kerro ilmiöstä, mutta laajempi data kertoo. Yli puolet tarkastelussamme mukana olleista Admicom Ultimaa käyttävistä yrityksistä kasvoivat alan keskimääräistä kasvua nopeammin.

Tämä viittaa siihen, että yritysten omilla toimintatavoilla on merkittävä vaikutus erityisesti silloin, kun markkinatilanne haastaa koko toimialaa.

Rakennusala ei siis liiku yhtenä massana. Samassa markkinassa osa yrityksistä kasvaa selvästi, kun taas toiset jäävät paikalleen tai supistuvat. Ero syntyy siitä, miten yritykset johtavat toimintaansa, hyödyntävät käytettävissä olevaa tietoa ja kykenevät reagoimaan muuttuviin tilanteisiin nopeasti.

 

Kasvun ja kannattavuuden edellytykset syntyvät tavasta johtaa liiketoimintaa

Rakennusalan haaste ei ole pelkästään työn määrä, vaan kannattava toteutus. Alan kannattavuus syntyy käytännössä projektitasolla:

  • kustannuslaskennassa ja hinnoittelussa (oikeat kohteet, lähtötaso ja katteen varmistaminen)

  • kustannusten hallinnassa ja aikatauluissa (ylitysten estäminen ja resurssien tehokas käyttö)

  • laskutuksessa ja kannattavuuden seurannassa (nopea kassavirta, ennakointi ja muutoksiin reagointi)

Yritykset, jotka näkevät missä syntyy katetta ja missä on riski tappiollisille projekteille, pystyvät tekemään parempia päätöksiä. Lisäksi taantuman pitkittyessä tehokas kassanhallinta nousee elintärkeäksi. Esimerkiksi laskutuksen tehokkuudella on suora vaikutus yrityksen kassaan ja kykyyn investoida.

Lue lisää aiheesta blogistamme: Paras rakennusalan laskutusohjelma – Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Miksi osa yrityksistä sitten jää jälkeen? Tyypillisesti ero ei synny yksittäisestä tekijästä, vaan useiden asioiden yhdistelmästä. Esimerkiksi hajanainen tieto ja viiveellä saatava raportointi johtavat helposti jatkuvaan pieneen tehottomuuteen, joka hidastaa kasvua ja heikentää kannattavuutta. Olennaista on ajantasainen kuva yrityksen tilanteesta ja projektien kannattavuudesta sekä kyky reagoida muutoksiin.

Käsittelimme aiemmin julkaistussa blogissa keinoja, joilla yritykset voivat vaikuttaa kannattavuuteensa myös vaikeassa markkinassa.

 

Rakennusalan kasvuyrityksillä on yksi yhdistävä tekijä: kokonaisuuden hallinta

Tutkimastamme Admicomin asiakasdatasta nousee keskimääräistä nopeamman kasvun lisäksi esiin myös toinen kiinnostava havainto. Nopeammin kasvaneista yrityksistä 63 % hyödynsi toiminnanohjauksen lisäksi myös muita Admicomin digitaalisia työkaluja.

Tämä viittaa siihen, että yksittäinen työkalu ei ratkaise kasvua, vaan kokonaisuuden hallinta.

Rakennusalan yrityksissä tieto on usein hajallaan: projektit yhdessä järjestelmässä, talous toisessa ja raportointi erikseen. Kun tieto yhdistyy, myös päätöksenteko muuttuu. Muita nopeammin kasvavat sellaiset yritykset, jotka hallitsevat kokonaisuuttaan, hyödyntävät dataa päätöksenteossa ja toimivat ennakoiden – myös tilanteessa, jossa markkina itsessään ei vielä vedä.

Syvenny teemaan ERP-järjestelmän hyödyt -blogin avulla.

 

Yhteenveto

Rakennusmarkkina kasvaa hitaasti, eikä nopeaa palautumista ole näköpiirissä. Samaan aikaan osa yrityksistä kasvaa selvästi markkinaa nopeammin.

Data viittaa siihen, että erot syntyvät ennen kaikkea:

  • liiketoiminnan johtamisesta,

  • kannattavuuden hallinnasta ja

  • tiedon hyödyntämisestä.

Kysymys ei siis ole vain markkinasta, vaan siitä, miten yritys toimii sen sisällä.

Haluatko ymmärtää tarkemmin, miten rakennusalan yritykset voivat parantaa kannattavuuttaan ja hallita kasvuaan? Tutustu lisää rakennusalan toiminnanohjausjärjestelmä Admicom Ultimaan.

 

 

 

Haluatko tutustua tarkemmin?

Varaa etätapaaminen ja keskustellaan lisää ratkaisuistamme.